Valitusoikeutta koskevassa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa ei käytetä asianosaisen käsitettä. Säännöksen tarkoituksena on kuitenkin ollut määritellä perusteet, joiden mukaan arvioidaan, kenellä on valitusoikeus hallintotuomioistuimeen asianosaisena. Tämän säännöksen mukaan päätöksestä saavat valittaa ne, joihin päätös on kohdistettu tai joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Säännös koskee sekä valitusta hallintopäätöksestä että muutoksenhakua hallintotuomioistuimen päätöksestä ylempään oikeusasteeseen.
Toimeentuloturva-asioita käsittelevät valtakunnalliset muutoksenhakulautakunnat toimivat ensimmäisenä valitusasteena asioissa, jotka koskevat esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen hoitamia etuuksia, työttömyysturvaa, työeläkettä, lakisääteistä tapaturmavakuutusta ja opintotukea. Niissä ratkaistaan vuosittain yhteensä yli 40 000 valitusasiaa. Näitä lautakuntia on vuoden 2018 alusta lähtien neljä: sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta, työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta, tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta ja opintotuen muutoksenhakulautakunta. Näissä lautakunnissa sovelletaan asioiden käsittelyssä pääasiassa hallintolainkäyttölakia, mutta niitä koskevassa lainsäädännössä on myös omia menettelysäännöksiä. Lautakuntien päätöksistä valitetaan vakuutusoikeuteen.
Hallintotuomioistuin voisi myös ehdotetun lain mukaan ottaa rangaistuksen luonteisen hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen käsittelyn viivästymisen huomioon ratkaisussaan. Hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen lieventämisestä oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella säädetään nykyisin hallintolainkäyttölain 53 a §:ssä.
EIT:n mukaan myöskään esimerkiksi pelkkä ajan säästäminen ei oikeuta oikeudenkäynnin vastavuoroisuudesta poikkeamiseen (EIT Zagrebačka Banka D.D. v. Kroatia 2013 ja EIT Nideröst Huber v. Sveitsi 1997).
Mikäli asianosainen ei vaadi suullista käsittelyä, sitä ei lähtökohtaisesti tarvitse järjestää (EIT Juricic v. Kroatia 2011).
Hallintolainkäyttölain säännösten yleispiirteisyys on turvannut sen, että niitä on voitu soveltaa erilaisissa asiaryhmissä. Niitä on myös voitu soveltaa yleisten hallintotuomioistuinten ohella erityistuomioistuimissa ja valituksia käsittelevissä muutoksenhakulautakunnissa. Nykyisten menettelysäännösten yleispiirteisyys on kuitenkin mahdollistanut sen, että menettely on käytännössä muodostunut erilaiseksi eri hallintotuomioistuimissa. Yhtenä yleispiirteisyyden ongelmana on, että hallintoprosessia ei tunneta riittävästi hallintotuomioistuinten ulkopuolella. Valitusasiaansa hoitavat asianosaiset ja heidän asiamiehensä samoin kuin hallintoviranomaiset eivät aina ole selvillä prosessuaalisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.
Prosessi perustuu kaksiasianosaissuhteelle ja on luonteeltaan suullista. Asianosaiset vastaavat todistelusta. Juttu voi päättyä ilman tuomiota, jos asianosainen hakee jutun päättämistä ilman tuomiota taikka jos asianosainen kuolee kesken jutun käsittelyn, osapuolet sopivat jutun tai jos vastaaja myöntää kanteen oikeaksi. Käsittely on pääsääntöisesti julkinen.